Wednesday, April 10, 2013

Voiko kiirettä hallita?

Voi ja pitää! Jo pelkästään hallinnan tunteen saavuttaminen on hyvinvoinnillemme tärkeää. Hallinnan tunteen katoaminen ilmenee tehottomuutena tai paniikinomaisena touhottamisena ja toisaalta äärimmillään unettomuutena, erilaisina riippuvuuksina ja muina mielenterveydenhäiriöinä.

Kiire on aikakautemme muoti-ilmiö. Ympäristömme on pullollaan nopeaan elämään  ja kiireen kesyttämiseksi luotuja palveluja, kuten erilaisia pikaruokaloita, pikaviestimiä ja hypernopeita kulkuneuvoja. Internetaikakaudella elämme 24 h / vrk erilaisten informaatiovirtojen keskellä ja olemme jatkuvasti tavoitettavissa. Työ vaatii ihmisiltä yhä enemmän, mutta samalla mahdollisuutemme työskennellä heikkenevät, koska meillä on vaikeuksia keskittyä. Loeherin  ja Scwartzin (2008) mukaan keskitymme yhteen tehtävään vain 11 minuuttia kerrallaan, minkä jälkeen siirrymme tekemään jotain muuta. Lisäksi tämän yhdentoista minuutin aikana joudumme keskeyttämään työmme keskimäärin kolme kertaa jonkun häiriön takia.

Mitä tapahtuu, jos et hallitse kiirettä? 
Liiallinen kiire estää meitä nauttimasta elämästä ja ymmärtämästä sitä syvällisemmin. Kiire ei ole tehokkuuden tae. Kiire heikentää suorituskykyämme ja tekemisemme laatua. Lisäksi kiire estää meitä keskittymästä oikeisiin asioihin. Myös oppiminen heikkenee ja unohtamiset lisääntyvät. Kun kiire jatkuu ja jatkuu, unohdat delegoimisen ja teetkin asiat itse. Luovuus kärsii - toimintaa ei suunnitella, uudisteta eikä kehitetä. Lisäksi pitkään jatkuvan kiireen aiheuttama stressi voi aiheuttaa merkittäviä hyvinvoinnin ja jaksamisen ongelmia. (Rytikangas, 2009; Salminen & Heiskanen, 2009)

Sinulla on käytössä vuorokaudessa on 24 tuntia ja viikossa 7 päivää. Mitä sinun sitten pitäisi tehdä vähemmän, että olisi enemmän aikaa tehdä sitä, mitä haluaisit? Tehdä vähemmän töitä? Työskennellä tehokkaammin? Vai vähentää sosiaalisen median käyttöä ja  television katselua?

Aika riittää, kun käytät sen viisaasti. Meillä on aikaa sille, minkä koemme tärkeäksi. Kysy itseltäsi, mikä on tärkeintä tänään? Mikä on tärkeintä seuraavaksi? Olet läsnä ajassasi, huolehdit jaksamisestasi ja keskityt tärkeimpiin tehtäviisi. Kyse on älykkäästä itsensä johtamisesta. Itsensä johtamisessa on kyse siitä, että rehellisellä itsetutkiskelulla tiedostaa omat toimintatapansa ja omat haasteensa. Kyse on matkasta itseemme. Itseensä tutustumista. Itsensä johtamisessa kehittyminen ja kasvu eli uudistuminen ovat ydinasioita. Itsensä johtamisen tavoitteena on mahdollistaa ja toteuttaa hyvä elämä.

Pentti Sydänmaanlakka kiteyttää Älykkään itsensä johtamisen seitsemään periaatteeseen, joita toteuttamalla pystymme ottamaan itsemme ja ajanhallintamme paremmin haltuun. Ne ovat yksinkertaisia asioita, mutta usein erittäin vaikeita  viedä käytäntöön kiireisessä arjessa. Nämä seitsemän periaatetta ovat:

                  MIELENRAUHA
           Nöyryys: tunnista keskeneräisyytesi
Herkkyys: herkkyydet ovat ikkunoita maailmaan
     Itsekuri: älä anna periksi ja ole kärsivällinen
             Uudistuminen: ole rohkea ja uudistu jatkuvasti
            Aitous: ole aito ja rehellinen itsellesi
        Fokus: keskity olennaiseen ja elä yksinkertaisesti
Merkitys: etsi elämäsi syvempi merkitys (PYSÄHDY)

AKUUTTI RATKAISU. Aloita kiireen taltutus jo tänään. Määrittele oman ajankäyttösi merittävin haaste ja kolme konkreettista  kehittämistoimenpidettä tilanteen korjaamiseksi.

HYVÄ TYÖKALU. Pertecin  Älykäs Itsensä Johtaminen eli SelfLeader™ -verkkopalvelu on erinomainen työkalu itsensä johtamiseen ja kiireen hallintaan. Helppokäyttöinen verkkopalvelu saadaan nopeasti koko henkilöstön ulottuville. Palvelu voidaan integroida mukaan suorituksen johtamisen ja työhyvinvoinnin prosesseihin. Sitä voidaan käyttää myös osana johtajuuden ja työyhteistötaitojen kehittämisohjelmia.

Kristiina Halonen
Pertec Consulting Oy
kristiina.halonen@pertec.fi

No comments:

Post a Comment