Monday, August 18, 2014

Juhlaseminaarin antia


Viime viikolla Pertec’in perustajan Pentti Sydänmaanlakan 60-vuotispäivän kunniaksi järjestetystä juhlaseminaarista lähti joukko energisoituneita osallistujia. Koko päivän ideoiden ilotulitus rakensi reseptiä tulevaisuuden menestystekijöistä.

Monessa puheenvuorossa toistui, kuinka yhteisen merkityksen löytäminen on energian liikkeelle paneva voima. Se valjastaa ihmiset löytämään ratkaisuja yhä kiihtyvällä tahdilla syntyviin mahdollisuuksiin ja eteen tuleviin haasteisiin. Merkityksellisyyden löytäminen on kollektiivinen prosessi, jossa tunneside yhteiseen unelmaan imee kohti päämäärää stimuloiden ajattelua, kokeilua ja väylän raivaamista.

Sitran yliasiamies Mikko Kosonen provosoi puheessaan uudistamaan demokraattisen järjestelmämme, joka kankeudessaan estää etenemisen. Monesti aikaisempina vuosikymmeninä tarkoituksenmukaiset rakenteet ovat muuttuneet esteiksi, hajauttaneet ja johtaneet eri yhteiskunnan osasten eristäytymiseen. Nykyisellään poliittinen päätöksenteko ei johda toimintaan, resurssien allokointi on valtataisteluun perustuvaa eikä jaetusta visiosta johdettua.

”Liikkeelle on kuitenkin jo lähdetty”, kertoi kaupungin johtaja Jukka Mäkelä. Espoon tulevaisuuden tarinaa on päässyt kirjoittamaan kaikki halukkaat espoolaiset. Kootuista tarinoista on muodostunut visio kaupunkilaisten näköisestä kaupungista, jota kohti kaupungin eri toimijat ovat alkaneet kulkea, kukin omaa tehtäväänsä toteuttaen.

Johtamistavan ripeä muutos on täsmälääke tulevaisuuden nopeaan uudistamiseen. Ketterä johtaja pystyy tilanteen mukaan johtamaan edestä, sivulta ja takaa, synnyttäen jatkuvasti uudenlaista dynamiikkaa toimintaan. Johtaminen on parhaimmillaan henkilöstön resurssi eikä toisin päin. Kuunteleminen ja dialogiin antautuminen toimivat työvälineinä vilkastuttaa ajattelua ja antaa energiaa.

Petri Kokko kehotti heittäytymään tulevaisuuteen ”uncomfortably excited” tunne vatsanpohjassa Googlen perustaja Larry Pagen elämänohjetta toteuttaen. Hieman perhosia vatsanpohjassa innostuneena eteneminen mahdollistaa koko inhimillisen kapasiteettimme hyödyntämisen. Hyvä johtaja osaa stimuloida sekä innostusta että epävarmuuden sietämistä. Yhdistämällä nuo kaksi henkistä tilaa syntyy uudistamiseen tarvittavaa tarmoa.

Siispä esimiehet johdattakaa joukkonne pois poteroista innostuen raikkaana puhaltavista tuulista. Innostakaa ja kerätkää sekä oma että myös koko porukan rohkeus lähteä kohti tuntemattomia reittejä, sillä väylä löytyy ihmisten rakentaessa toistensa ideoille, oivalluksille ja ammattitaidolle kokeillen ja samalla oppien. Heittäytyminen mielen leikkiin ja luovuuden tilaan kaipaa seurakseen luottamuksellista ilmapiiriä, jossa tuntuu ilo ja elämän jano.

”Uncomfortably excited” -meininki auttaa samalla meitä kaikkia kasvamaan yhdessä ja  yksilöinä sekä ottamaan ihmisinä käyttöömme koko meissä piilevän potentiaalimme. Sen eteen me myös Pertec’issä taistelemme. Seminaarin yhteydessä lanseerattu Pertecin konsulttien yhdessä kirjoittama kirja kainalossaan osallistujille jäi paljon virikkeitä vielä kotona sulateltavaksi. 

Susanna Rahkamo
Senior Partner
susanna.rahkamo@pertec.fi