Johtaminen ja julkea sektori

Valtio-opin professori Matti Wiberg Turun yliopistosta on julkaissut mielenkiintoisen  pamfletin ”Julkea sektori: Näin byrokratia vaalii omia etujaan” (Eva 2014). Siinä hän kiinnostavasti osoittaa, miten jatkuvasti paisuva, byrokraattinen ja kankea julkishallinto on yksi aikamme suuria ongelmia, taloudellisesti ja monella muullakin tavalla.

Julkisen sektorin tehtävät ovat lisääntyneet ja menot kasvaneet. Julkisen sektorin menot olivat yli 109 miljardia euroa vuonna 2012, mikä tarkoittaa jokaista suomalaista kohti noin 20 000 euroa. Menot ovat viime vuosina kasvaneet oleellisesti nopeammin kuin bruttokansantuote. Tänä päivänä julkisten menojen osuus bruttokansantuotteesta on noin 60 prosenttia, kun se vielä 1970-luvulla oli noin 40 prosenttia.

Julkisen sektorin työllisyyskin on vahvasti kasvanut 1970-luvulta. Julkinen sektori työllistää noin neljänneksen työvoimasta. Kun koko kansantalouteen on työllistynyt noin 2,5 miljoonaa ihmistä, valtiolla työskenteli noin 141 000 ihmistä ja kunnissa noin 462 000. Suuri joukko ihmisiä työskentelee julkisella sektorilla.

Jokaiselle ajattelevalle ihmiselle on selvää, että kansantaloutemme kantokyky ei vastaa näin ison julkisen sektorin laajuutta. Varsinkin kun taloudellinen kasvu on hyytynyt ja talouden kestävyysvaje kasvanut. Emme voi jatkaa jatkuvaa velkaantumista vaan jotain on tehtävä. Meidän on keksittävä monia tehokkaita keinoja julkisen sektorin tehokkuuden ja vaikuttavuuden parantamiseen  eli meidän on saatava aikaiseksi enemmän vähemmällä.

Nyt on kuitenkin menty päinvastaiseen suuntaan Wibergin mukaan; byrokraattinen hallinto pyrkii maksimoimaan budjettinsa, koska se on heidän omien etujensa mukaista.  Byrokratian oman edun tavoittelu on siis johtanut julkisen sektorin olennaiseen laajentumiseen viime vuosikymmeninä.

Teorian budjettiaan maksimoivasta byrokratiasta (budget maximizing bureauracy) loi amerikkalainen taloustieteilijä William Niskanen (1933-2011) teoksessaan Bureaucracy and Representative Goverment (1971). Niskanen totesi, että byrokraatit ovat samanlaisia kuin kaikki muutkin toimijat: he maksimoivat omaa hyötyään.

Ollaan Niskasen teoriasta mitä mieltä tahansa, tosiasia on, että byrokratia on lisääntynyt julkisella sektorilla. Jotta näin ei kävisi jatkossa, byrokratian toimintaa on virtaviivaistettava ja tuloksellisuudelle on asetettava objektiiviset mittarit.  Selkeä suorituksen johtaminen  on avain tähän tehokkuuden parannukseen. Julkisen sektorin toiminnan on oltava hyvin fokusoitua, tehokasta ja vaikuttavaa, koska käytämme siihen yhteisiä entistä rajallisempia varojaamme.

Iso haaste on kehittää julkisen sektorin johtamista; meidän on pystyttävä karsimaan sieltä monia älyttömyyksiä ja  otettava käyttöön älykästä johtamista, jolla päästään kestävään julkiseen hallintoon ja jatkuvaan uudistumiseen. Julkinen sektori voi Wibergin mukaan olla joko loinen tai menestystekijä. Toivottavasti pystymme rakentamaan siitä Suomessa menestystekijän.

Hyvällä johtamisella julkeasta sektorista tulee älykäs sektori!

Pentti Sydänmaanlakka