Suomalaisuuteen on perinteisesti liitetty jaloja ominaisuuksia kuten rehellisyys, suorasanaisuus, korkea työmoraali, vaatimattomuus, omillaan toimeen tuleminen, tasa-arvoisuus. Nämä ovatkin hienoja ominaisuuksia, joita tulee vaalia.
Mutta mitkä ovat näiden ominaisuuksien kääntöpuolia?
Vaivaako meitä tilannetajun puute, omien vahvuuksien vähätteleminen ja muiden yliarviointi, epäonnistumisen pelko, tasapäistäminen, liiallinen yksin puurtaminen sekä yhteisen jakamisen ja sparrauksen vähyys?
Onko niin, että maailman muuttuessa aiemmat vahvuudet muuttuvatkin riippakiviksi? Vai pitäisikö vahvuuksista vain löytää uusia ulottuvuuksia?
Minkälainen suomalainen luo uutta liiketoimintaa ja kasvua 2011 vuoden Suomessa? Onko hän edes suomalainen? Vai onko hän maailmankansalainen joka sattuu asumaan Suomessa ja haluaa antaa voimavarojaan yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi? Onko kansallisuudella edes väliä?
Jos kuitenkin lähdemme siitä, että suurin osa Suomen liike-elämässä työskentelevistä on suomalaisia, väitän, että uutta kasvua ei synny ellemme panosta vuorovaikutustaitoihimme. Suomalaiset ovat hyviä tekijöitä. Tänä päivänä ei riitä, että suorittaa hyvin yksilönä vaan lähes aina olemme osana ryhmää. Tekemisestä pitää osata keskustella ja kertoa mieleenpainuvasti esimerkiksi tarinoiden avulla.
Mitä muuta vuorovaikutus on kuin puhumista? Se on kuuntelemista, havainnointia, empatiaa ja tukea toiselle, kykyä ottaa, pitää ja jatkaa puheenvuoroja sekä taitoa ylläpitää keskustelua ja argumentoida oma kanta selkeästi muille. Se on verbaalista ja non-verbaalista viestintää. Vuorovaikutustilanteessa osallistujat tuottavat, jakavat ja tulkitsevat merkityksiä yhdessä. Yksilön vuorovaikutustaidot vaikuttavat yksilön kykyyn toimia ryhmän jäsenenä.
Kaikki lähtee siis yksilöstä ja hänen itsensä johtamisen taidoistaan. Tunnistaako hän omat vahvuutensa ja kehityskohteensa vuorovaikutustilanteessa? Onko hän avoin ja utelias ympäröivää maailmaa kohtaan? Haluaako hän oppia aina uutta?
Sportmagasinet- ohjelmassa 6.9 haastateltiin suomalaisia menestyjiä ja sellaisiksi haluavia: Jukka Jalosta, Mixu Paatelaista ja Henrik Dettmania. Ensiksikin menestykseen vaaditaan toki selkeä visio ja paljon pitkäjänteistä työtä. Haastattelussa kaikki kolme maajoukkuevalmentajaa korostivat erityisesti monitahoisen vuorovaikutuksen tärkeyttä. Vain vuorovaikutuksessa toisten kanssa yksilö kehittyy ja oppii.
Ja muuten- kun valmentajilta kysyttiin hiukan provokatiivisestikin ”kuka valmentaa valmentajaa?” kaikki nostivat omat valmennettavansa esiin. Kaksi valmentajista nosti myös vuorovaikutussuhteen oman vaimon ja perheen kanssa yhdeksi tärkeimmistä sparraussuhteeksi. Näissä kommenteissa mielestäni kulminoitui upeasti uudenlainen suomalainen menestyksen kulttuuri, joka pohjautuu maamme ehkä hienoimpaan perinteeseen: ihmisten tasa-arvoisuuteen. Myös johtamisessa tämä on varmasti vahvuutemme, jos yhdistämme tasa-arvoiseen ihmiskuvaan laadukkaat vuorovaikutustaidot.
Entäpä sinä lukijani. Minkälaisissa vuorovaikutustilanteissa sinä olit tänään? Onko kenties asioita, joissa voisit kehittyä? Mitä aiot tehdä asialle ja milloin?
Elina Välimaa 14.9.2011
No comments:
Post a Comment